Miina on itse työskennellyt toimivan kotiseutumme tekijänä Lappeenrannan Energialla reilun vuoden ja on viihtynyt energisessä työpaikassaan hyvin.
- Täällä on minusta aivan mahtava työyhteisö. Henkilöstön osaamisen moninaisuus ja vahva kokemuspohja yhdistettynä valmentavaan johtamistapaan muodostavat otollisen pohjan laadun ja vastuullisuuden näkökulmasta. Muutosta ja kehittämistä vaaditaan työelämässä kaikkialla, mutta meiltä löytyy lisäksi sekä inhimillisyyttä että toimintakykyä silloin, kun jotkin kehitysaskeleet vaativat erilaisten ideoiden pallottelua tai keskeneräisyyden sietoa.
Miinalle on mieluisaa, että esimerkiksi yhtiön vastuullisuusraportointi halutaan muodostuvan aidosti kestävää kehitystä edistäväksi sekä liiketoiminnassa että sen johtamisessa.
- Olen päässyt edistämään muun muassa Energian laatu- ja vastuullisuustyötä kuin niiden järjestelmiä. Arvostan työssäni mahdollisuutta olla osana Energian pitkäjänteistä turvallisuuden ja hyvinvoinnin jatkumoa aikana, jolloin perinteisempiin työsuojeluasioihin yhdistyy hybridityöympäristöjen uudet tuulet. Merkityksellisimmäksi työssäni koen yhteistyön ja tiedolla vaikuttamisen energia- ja vesialan vihreän siirtymän keskellä erilaisten liiketoimintojen ja osaajien kanssa. Arjessa työpäivieni suola ja pippuri on oppiminen energia- ja vesipalveluitamme pyörittäviltä huikeilta osaajilta.
Vastuullisuuspäällikön tehtävä kantaa nimensä mukaisesti laajaa vastuuta myös työsuojelupäällikön tehtävistä aina henkilöstön koulutukseen ja vuorovaikutteiseen viestintään. Työpäivät sujahtavat nopeasti kommunikoiden koko työyhteisön ja liiketoiminnan sidosryhmien kanssa. Avukseen Miina tarvitsee nyt aikaansaavan ja oma-aloitteisen koordinaattorin pitämään kehityshankkeiden langat suorina.
- Lisäresurssia tarvitaan tässä kohden, jotta saadaan vauhdikkaasti kehittyvällä energia- ja vesihuoltoalalla arki pyöritettyä vuosikellon mukaisesti ja samalla hieman isompana loikkana vietyä maaliin laadunhallinnan ja vastuullisuuden kehityshankkeita. Tiimillemme on tärkeää tukea jatkuvaa parantamista ja ennakoivaa vuorovaikutusta energialaisten päivittäisissä turvallisuudessa sekä ympäristöstä huolehtimisessa.
Kehityskoordinaattorin tehtävä sijoittuu konsernin sisäisiin yhteisiin palveluihin, joten hakijalta toivotaan loistavia asiakaspalvelu- ja vuorovaikutustaitoja.
- Työssä tarvitaan monipuolisesti sekä suullisia kuin kirjallisia viestintätaitoja. Tiedonhankinta ja -käsittely sekä eri näkökulmien huomioiminen vaativat myönteistä ja joustavaa asennetta. Olisi tärkeää, että tehtävään hakeva henkilö haluaa myös omilla raikkailla ideoillaan olla mukana kehittämässä tiimin työskentelytapoja ja vaikuttaa myönteisesti liiketoimintamme kehittämiseen.
- Jos sinulla on jo osaamista työsuojelusta, riskienhallinnasta, ympäristövaikutusten arvioimisesta tai kestävästä kehityksestä, kannattaa tämä työmahdollisuus harkita tarkkaan, hän vinkkaa kaikille tehtävästä kiinnostuneille. Koska tehtäväkenttämme on laaja, voidaan koordinaattorin tehtävänkuvaa muokata rekrytoitavan henkilön asiantuntijavalmiuksien mukaan.
- Perehdytämme sinut oman työnkuvasi lisäksi koko energia- ja vesiyhtiömme toimintaan. Haluamme tarjota sinun taidoillesi sopivia haasteita ja innostavia tilaisuuksia kasvattaa kokemustasi ja osaamistasi uudelle tasolle. Meillä tukenasi toimii koko työyhteisö.
Nyt avoinna olevaan tehtävään, energialaisiin ja muihin Energian työmahdollisuuksiin voi tulla tutustumaan REKRY2023 -messuille Lappeenrannan urheilutalolle 19.9. kello 10-17. Miina on itsekin messuosastolla päivän aikana tavattavissa.
- Tervetuloa juttelemaan ja kyselemään lisää kokemuksia ensimmäisestä työvuodestani Energialla ja myös tästä kehityskoordinaattorin tehtävästä!
Lue tarkempi kehityskoordinaattorin tehtävänkuvaus hakuilmoituksestamme ja hae tehtävään 24.9.2023 mennessä: linkki hakuilmoitukseen