Salamaniskun aiheuttama ylijännite sähköjärjestelmään aiheuttaa vuosittain tuhansia vahinkoja sähkölaitteille eri puolilla Suomea. Harvinaisessa tapauksessa salama voi sytyttää esimerkiksi sähkötaulun palamaan.
Voimakkaat myrskytuulet ja syöksyvirtaukset voivat aiheuttaa pitkiäkin katkoja sähkönjakeluun puiden kaatuessa sähkölinjoille. Vaikka vuoteen 2036 kestävän säävarman sähköverkon rakentaminen etenee suunnitellusti maaseudulla ja myrskyjen aiheuttamien ennakoimattomien sähkökatkojen määrä pienenee vähitellen, niin Lappeenrannan Energiaverkkojen sähköverkosta merkittävä on kuitenkin vielä tällä hetkellä ilmajohtoja ja siten alttiina erilaisille sääilmiöille ympäri vuoden.
Alla olemme koonneet muutaman useimmille varmasti tutun vinkin siitä, miten huolehdit sähkölaitteista, kun ukonilma salamoineen ja puhureineen lähestyy kotiasi.
Irrota sähkölaitteiden pistokkeet
Jos kotisi sähkön jakelu on ilmajohtojen perässä, on erityisen tärkeää irrottaa pistokkeet pistorasioista ukkosen ajaksi. Maakaapeloitu sähkön jakelu on paremmin turvattua, sillä salaman aiheuttama ylijännite harvoin pystyy suoraan vaikuttamaan maakaapeliin. Tämäkään ei kuitenkaan täysin suojaa sähkölaitteista ylijännitteiltä.
Nykykodeissa on yhä enemmän sähköisiä laitteita ja niiden mukana ylijännitteelle herkkää elektroniikkaa. Sähkölaitteiden irrottaminen pistorasioista on varmempi tapa suojautua kuin pelkän pääkytkimen laittaminen 0-asentoon. Iso salamasta lähtöisin oleva ylijännitepiikki voi 0-asennosta huolimatta loikata pääkytkimen yli.
Osassa pistorasioista on nykyään kiinteä tai pistorasiaan erikseen asennettava lisäylijännitesuoja. Nämäkään ei välttämättä täysin estä salamasta aiheutunutta jännitepiikkiä, joka voi rikkoa herkkää elektroniikkaa, joten on suositeltavaa ottaa sähköjohdot irti myös tämän tyyppisistä pistorasioista.
Vältä sähkölaitteiden käyttöä
Mikäli osa laitteista on sähköissä ukkosen aikaan, on suositeltavaa välttää niihin koskemista. Akullisia laitteita, kuten kännykkää tai tablettia, joka ei ole latauksessa, voi käyttää turvallisesti.
Jos havaitset jossakin kodin sähkölaitteessa ukkosen aiheuttamaa epänormaalia toimintaa tai vaaraa, on suositeltavaa katkaista kaikki sähköt sähkökeskuksen pääkytkimestä kääntäen. Älä myöskään koske sähkölaitteisiin ja vältä kodin muihin metallisiin osiin, kuten metalliseen tiskipöytään koskettamista. Vaaratilanteen jälkeen tulee kutsua sähköalan ammattilainen paikalle tarkistamaan laitteiston turvallisuus ennen sähköjen palauttamista.
Ylijännitesuojauksella lisäturvaa kotiisi
Sähkökeskukseen asennettavilla ylijännitesuojilla voidaan vähentää sähkölaitteiden vaurioitumisen todennäköisyyttä. Asennuksia koskevat standardit ylijännitesuojia asennettavaksi ennen kaikkea uudisrakennuksiin, joiden sähkön jakelu on ilmajohtojen perässä. Asennukset tulee suorittaa ammattilaisen toimesta, jolla on vaadittavat urakointi- ja asennuspätevyydet.
Ylijännitesuojat ovat suositeltavia myös vanhoihin rakennuksiin. Lisäksi esimerkiksi nykyisin vähitellen yleistyneet aurinkopaneelijärjestelmät on suositeltavaa suojata.
Varavirtaa kaiken varalle
Joskus ukkosen yhteyden johdosta aiheutuvat sähkökatkot voivat kestää tunteja. Näihin hetkiin on syytä olla varavirtaa käytettävissä esimerkiksi paristopaketin ja kannettavien varavirtalähteiden muodossa. Näin saat tarvittaessa lisävirtaa kännykälle, tietokoneelle tai taskulampulle. Laajemman sähkön tarpeen kohteissa, kuten maatiloilla on syytä arvioida aggregaatin tai järeämmän varavoimakoneen ylläpitoa.
Millaisia vaikutuksia ukkosmyrskyillä on sähköverkkoon?

Taajamissa ilmajohdot alkavat olla vähäisiä, mutta maaseudulla sähkönjakelu on vielä pääsääntöisesti toteutettu ilmajohdoilla. Ilmajohdon perässä oleva sähkön jakelu on huomattavasti alttiimpi salamoille, myrskytuulille sekä niiden aiheuttamille vahingoille. Ilmajohtojen perässä on yleensä isoja alueita, salamaiskun tai puunkaatumisen ei tarvitse tapahtua lähellä ja se voi aiheuttaa häiriön kotisi sähkön jakelussa.
Automaatio poistaa suurimman osan vikatilanteista
Keskijännite ilmajohtoverkossa salamanisku voi aiheuttamaa valokaaren johtimien välille, jonka sähköverkon automaatiojärjestelmät havaitsevat. Relesuojauksen ja automaattisten jälleenkytkentöjen avulla virta sammutetaan hyvin lyhyeksi aikaa ja palautetaan sitten takaisin. Suuri osa vioista poistuu näiden automaattikytkentöjen avulla.
Jatkuva 24/7 valvonta sähköverkossa
Ukkosen tuomat puhurit ja syöksyvirtaukset voivat kaataa paljonkin puita sähkölinjojen päälle. Modernien ja 24/7 valvomon avulla näiden vikojen paikallistaminen on nopeaa. Jos puu on kaatunut sähkölinjalle Lappeenrannan Energian alueella, se on kuitenkin syytä ilmoittaa heti vikailmoitusnumeroon, joka on 020 690 401.
Tilaa sähkön, veden ja kaukolämmön häiriötiedotteet
Tiesithän, että Lappeenrannan Energian asiakkaana voit tilata itsellesi täysin maksuttoman häiriötiedotepalvelun, jonka avulla saat tiedon halutessasi puhelimeen tekstiviestillä tai sähköpostiin tiedotteena kiinteistösi sähkön, veden tai kaukolämmön häiriöistä.
Lue lisää häiriötiedotteista osoitteessa Häiriötiedotteet - sähkö, lämpö ja vesi | Lappeenrannan Energia.