Sähkön, lämmön ja veden verkostoihin investoidaan tänä vuonna 16,5 miljoonaa

Toimitusvarmuuden turvaamiseksi Energiaverkoilla saneerataan tänäkin vuonna useilla eri alueilla.
Lappeenrannan Energia
|
Toimitusvarmuuden turvaamiseksi Energiaverkoilla saneerataan tänäkin vuonna useilla eri alueilla.
Lappeenrannan Energiaverkkojen minimitavoitteena on toimitusvarmuuden osalta pitää sähkön ja kaukolämmön viime vuonna saavutettu hyvä toimitusvarmuustaso sekä pitää puhtaan veden vuotovesiprosentti alle kymmenessä prosentissa.

Lappeenrannan Energiaverkot investoi sähköverkkoihin vuonna 2022 noin 9,5 M€. Energiaverkkojen toimitusjohtaja Arto Taipale kertoo, että kyseisellä investointitasolla pystytään täyttämään sähkömarkkinalain toimitusvarmuusvelvoitteet annetussa aikataulussa. Säävarma sähköverkko tulee saavuttaa nykytiedoilla vuoteen 2036 mennessä.

Kaukolämmön ja veden verkostoihin investoidaan vuoden 2022 aikana noin 7,0 M€.

- Tämä pitää sisällään noin 0,5 M€ veden asiakasmittausten etäluentahankkeeseen. Taso on jonkin verran aikaisempia vuosia korkeampi, ja se johtuu vuodelta 2021 siirtyneistä vesiverkkojen hankkeista, toimitusjohtaja tarkentaa.

Verkostojen saneerauksien ja rakentamisten ohessa Energiaverkoilla toteutetaan suunnitelmallisesti älykkäiden verkostojen hankkeita:

- Parhaillaan meillä on menossa lämpöverkostojen saarekeajon automatisointi ja verkon optimointihanke. Sähköverkossa keskitymme vikakohteiden erottamisen automatisointiin ja valmistaudumme seuraavan sukupolven etäluettaviin sähkömittareihin. Vesiverkoissa toteutetaan tämän vuoden aikana etäluettavien mittareiden pilottiasennukset ja olemme mukana yhteishankkeessa, jossa vesiverkostoille muodostetaan tasealueita, ja joille kehitetään älykästä valvontajärjestelmää, Taipale listaa työntäyteisen vuoden suunnitelmia.

Alla olevista karttakuvista ja listoista näet tarkemmin, mihin kohteisiin tänä vuonna on suunniteltu saneerausta ja rakentamista.

Sähkön pienjänniteverkon (PJ) ja keskijänniteverkon (KJ) merkittävimmät rakennuskohteet vuoden 2022 aikana:

Lappeenrannan Energiaverkot sähköverkon investointikohteet 2022

  1. Haapajärvi: Maakaapeloidaan PJ-verkkoa ja KJ-verkkoa sekä siirretään KJ-ilmajohtoa tien laitaan
  2. Simola:Maakaapeloidaan PJ-verkkoa ja KJ-verkkoa
  3. Korvenkylä: Maakaapeloidaan PJ-verkkoa ja KJ-verkkoa
  4. Hepokivi-Hämäläinen: Maakaapeloidaan PJ-verkkoa ja siirretään KJ-ilmajohtoa tien laitaan
  5. Uimintie: Maakaapeloidaan PJ-verkkoa ja siirretään KJ-ilmajohtoa tien laitaan
  6. Perä-Meltola: Maakaapeloidaan PJ-verkkoa ja KJ-verkkoa
  7. Yksittäiset muuntamosaneeraukset: Saneerataan yksittäisiä muuntamoita ja maakaapeloidaan PJ-verkkoa

Kaukolämmön ja veden verkostojen rakennuskohteet vuoden 2022 aikana:

Lappeenrannan Energiaverkot kaukolämmön ja veden investointikohteet 2022

Tammikuu-maaliskuu
- Koulukatu (kartalla nro 1): Kaukolämpöverkoston uusitaan välillä Oikokatu-Urheilukatu, viemärinuusitaan sujuttamalla Oikokadun risteyksestä, tehdään ennen kiertoliittymän työmaan alkamista, valmistuu toukokuussa
- Kotikuja-Ahvenlammentie: vesihuollon saneeraus valmistuu huhtikuussa

Huhtikuu-kesäkuu
- Tyysterniemenranta (kartalla nro 2): vesihuollon ja kaukolämmön verkostojen saneeraus, alkaa huhtikuun loppupuolella
- Hyötiöntien ja Simolantien viemäreiden sukitus, alkaa huhti-toukokuussa
- Hovinpellon alue 2 vaihe, Hovinpellon- ja pehtoorintie, vesihuollon ja kaukolämmön verkostojen saneeraus, alkaa huhtikuussa
- Sammontalon rakentamisen vaikutuksesta vesihuollon rakentamista alueella
- Punnanlahden jätevedenpumppaamolle uuden pumppaamon rakentaminen, aloitus toukokuussa
- Tyysterniementie: vesihuollon sujutus, valmistuu elokuussa
- Ihalankatu (kartalla nro 4): kaukolämpöverkostoa uusitaan, rakentaminen toukokuun aikana
- Laastitie: uuden vesihuollon rakentaminen
- Selkäharjun uusi katu: uuden vesihuollon rakentaminen
- Rakuunanmäen raitit: uuden vesihuollon rakentaminen
- Turjantie 2 vaihe (kartalla nro 5): vesihuollon saneeraus
- Skinnarilankatu/Helsingintie (kartalla nro 6): vesihuollon saneeraus
- Lumikontie (kartalla nro 7): vesihuollon ja kaukolämmön saneeraus

Heinäkuu-marraskuu
- Välitie: vesihuollon ja kaukolämmön saneeraus, aloitus heinäkuun lopulla
- Mäkitervakontie: vesihuollon saneeraus sujuttamalla, aloitus elokuussa
- Punnanlahden alue: vesihuollon saneeraus vaihe 1/3, aloitus syyskuussa
- Kanavanrinne uusi katu: uuden vesihuollon rakentaminen, aloitus marraskuussa

Tilaa Elämää & Energiaa suoraan sähköpostiisi

Tilaa asiakaskirjeemme ja saat kuukausittain ajankohtaiset uutiset ensimmäisenä sähköpostiisi.