Lappeenrannan Energian tämän kesään näkyvimpiin työmaihin kuuluu liikennejärjestelyihin merkittävästi vaikuttava keskustan Koulukadun katusaneeraus, jonka ensimmäinen vaihe alkoi jo huhtikuun puolella. Saneerauksessa korjataan kunnallistekniikkaa, katu- ja viherrakenteita sekä katuvalaistusta.
Saneerauksessa korjataan kaukolämmön ja veden jakeluputkistoja, katu- ja viherrakenteita sekä katuvalaistusta. Loppuvuoteen saakka kestävä työmaa toteutetaan Työyhteenliittymän (TYL) eli Lappeenrannan kaupungin infrarakentamisen ja Lappeenrannan Energiaverkkojen muodostaman organisaation voimin.
Kaukolämmön ja vesiverkoston rakentamisen parissa työskentelevä verkostopäällikkö Ami Kylliäinen kertoo, että työmaat herättävät kuntalaisissa lähes poikkeuksetta mielenkiintoa, varsinkin silloin, kun ne ovat keskeisillä paikoilla. TYL-yhteistyössä on päästy siihen, että hyvin etukäteen yhdessä suunnitelluilla ja valituilla kohteilla pystytään saneeraamaan aina kaikki tekniikka ja katurakenteet, jolloin katujen uudelleen auki kaivaminen lähivuoisina työmaiden valmistumisen jälkeen on jäänyt historiaan.
Yhdyskuntatekniikan saneeraukset vaativat tarkkaa koordinointia, sillä yhden asfalttikerroksen alle mahtuu paljon uusittavaa, kuten vesi-, viemäri-, kaukolämpö- ja sähköverkkoa, jotka sijaitsevat eri syvyyksissä ja joiden uusimistahdin kesto vaihtelee. Kaikkien verkostojen reitit eivät myöskään osu yksiin toistensa kanssa, mikä monimutkaistaa prosessia. Joskus voi sattua myös ennalta-arvaamattomia putkirikkoja.
- Varsinkin vesihuollossa tulee yllätyksiä, jos vanha kartta ei pidäkään paikkaansa. Silloin joudutaan soveltamaan tai mahdollisesti laajentamaan urakkaa, sanoo puolestaan vesihuollon rakennuttaja Ville Relander.
Vesiverkoston saneerausten ja vaurioiden yhteydessä on oltava varma, että putki ja siinä virtaava vesi on puhdas, mikä voi vaatia pitkääkin veden juoksutusaikaa ja vesinäytteiden analysointia, Relander muistuttaa.
Kuvateksti: Saneerauksen ensimmäisen vaiheen urakka-alueena on Koulukatu väliltä Kirkkokadun risteys-Oikokatu.
Iso ja näkyvä saneerauskohde on myös toinen TYL-hanke, Lappeenrannan länsialueella toimiva Sammonlahden uusi koulu eli Sammontalo, jonka on tarkoitus valmistua vuonna 2025.
- Hanke aiheuttaa paljon uutta rakentamista ja verkostosiirtoja, Kylliäinen tiivistää.
Tällä hetkellä suunnittelussa oleva urakka alkaa kesälomien jälkeen.
Työmaat-sivulta näet parhaillaan meneillään olevat sähkönjakelun, veden ja kaukolämmön työmaat sekä työmaihin liittyvät ajankohtaiset tiedotteet.
Punnanlahden asukkaat kiireellisyyslistan kärkipäässä
Lappeenrannan Energian suurimpiin omiin hankkeisiin kuuluu Punnanlahden vesihuollon uusiminen. Punnanlahden jätevesiviemärit ja vesijohdot on rakennettu pääosin 1960- ja 1970-luvulla Joutsenon kunnan aikana. Viemärikuvauksilla betonisista jätevesiviemäreistä on havaittu runsaasti vikoja, ja valurautaisissa vesijohdoissa vuotojakin on ollut.
- Viemärikuvauksia pyritään tekemään jatkuvasti, jotta toimitusvarmuus säilyisi ja kiireisimmät työt saadaan priorisoitua. Uusittavana on yhteensä 850 metriä vesiverkostoa. Vesihuollon uusimisen yhteydessä liikutaan asukkaiden pihoilla, koska verkoston sijaintia ei ole mahdollista muuttaa, kertoo Relander.
- Rakentaminen jaottuu kolmelle vuodelle.
Urakan aikana asukkaiden tonteille ajo pyritään järjestämään mahdollisimman jouhevasti. Kiinteistöille asennetaan väliaikainen vedensyöttö maanpinnalle. Väliaikaisjärjestelyn ollessa käynnissä vedenkulutuksesta ei laskuteta asukkaita lainkaan perusmaksua lukuun ottamatta.
Punnanlahden asukkailla järjestetään aiheesta yhteinen tiedotustilaisuus 31.5. Hyvä uutinen alueen kiinteistönomistajille on se, että samassa yhteydessä he saavat tilaisuuden uusia edullisesti ja vaivattomasti tonttijohtojen saneerauksen.
- Olemme pyrkineet viestittämään asukkaita siitä, että huonokuntoinen tontin vesijohto ja jätevesiviemäri kannattaa tässä yhteydessä uusia. Omistaja saa käytännössä ilmaisen kaivannon kadulle ja asfaltit päälle, Relander kertoo.
Punnanlahden alueella saneerataan myös sähköverkkoa vuoden 2024 aikana.
Ota häiriötiedotteet käyttöön ilmaiseksi!
Lappeenrannan Energia tiedottaa asiakkaitaan aktiivisesti niin tulevista saneerauksista kuin palveluissa olevista häiriöistä. Kaikkein parhaiten pysyt ajan tasalla, kun tilaat maksuttoman häiriötiedotepalvelun puhelimeesi tekstiviestillä tai sähköpostitse. Tilaa häiriötiedotteet.
Kuluvan kesän aikana saadaan valmiiksi merkittävä urakka Joutsenossa, kun Lappeenrannan Energian Rauhan alueen kaukolämpöverkosto liitetään Imatran Lämmön verkkoon. Jatkossa Lappeenrannan Energia hankkii hiilineutraalia kaukolämpöenergiaa Rauhan alueen asiakkailleen Imatran Virasojan biolämpökeskukselta.
Sähköverkkojen rakennuttajapäällikkö Jarno Kähö vinkkaa, että Joutsenon suunnalla tapahtuu tänä syksynä jotain, joka voi aiheuttaa alueella meluhaittaa.
- Joutsenon alueella sekä Taipalsaaren etelä- ja itäosissa raivataan syksyllä sähköjohtojen reunapuiden oksia helikopterilla.
Säävarmaa sähköverkkoa parannetaan etenkin Ravattila-Jokelan ja Karstunrannan alueilla. Näiden lisäksi saneerauskohteita on useiden muuntopiirien alueilla ympäri jakeluverkkoaluetta. Kokonaisinvestoinnit sähkön toimitusvarmuuden parantamiseksi Energiaverkkojen toimialueella ovat vuoden aikana 6,6 miljoonaa euroa.
Lappeenrannan Energiaverkkojen kehityspäällikkö Rami Koivula puolestaan muistuttaa, että etäluettavien vesimittareiden asennustyöt jatkuvat täydellä teholla vuodenvaihteen jälkeen. Kesään 2023 mennessä uusia vesimittareita on asennettu noin 3000 kappaletta.
- Mittareiden asennustöitä pyritään tekemään talvella, ja käyttämään resursseja kesällä ja syksyllä saneeraustöihin. Vesimittareiden asennustyön odotetaan tulevan päätökseen vuonna 2025, ja noihin aikoihin aloitetaan toinen iso investointi, sähkömittareiden vaihto.