Nuijamaan vedentoimitus varmentuu uudella kaivolla

Uusi vesikaivo otetaan käyttöön loppuvuoden aikana.
Lappeenrannan Lämpövoima
|
Nuijamaan uuden kaivon koppi
Lappeenrannan  Lämpövoima  käynnisti  vuonna  2020  Jousikankaan  1.  luokan pohjavesialueella vedenhankintaan liittyvät tarkemmat selvitykset, joiden tuloksena Vuorenpolven alueelta löydettiin veden kaivopaikaksi soveltuva piste. Kohteeseen on rakennettu uusi kaivo ja parhaillaan kaivolta rakennetaan vesijohtolinjaa Nuijamaan vedenottamolle.

Lämpövoiman puhtaan veden tuotannon tiimipäällikkö Matti Hirvelä kertoo, että hanke käynnistyi viime vuoden puolella uuden kaivon valmistelevilla töillä.

- Selvitimme ensiksi alueen puhtaan veden antoisuuden ja suoritimme 195 vuorokauden pituisen koepumppauksen, jossa seurasimme vedenoton vaikutuksia alueen pohjaveteen. Seurantaan kuului myös vedenlaadun tarkkailu.

Tarkkailun myötä todettiin, että uudelta kaivolta saatava vesi täyttää kaikki talousvedelle asetetut laatuvaatimukset ja on muutenkin erittäin hyvälaatuista pohjavettä.

- Uusi kaivo rakennettiin tämän jälkeen tämän vuoden puolella. Kaivolta nykyiselle laitokselle vesijohtolinjan rakentamisen suunnittelu myös valmistunut ja asiassa edetään ELY-keskuksen lausunnon mukaisesti. Vesijohtolinja tältä uudelta kaivolta vedenottamolle valmistunee tämän vuoden loppuun mennessä. 

Hankkeella turvataan talousveden toimintavarmuus Nuijamaan alueella.

Tilaa Elämää & Energiaa suoraan sähköpostiisi

Tilaa asiakaskirjeemme ja saat kuukausittain ajankohtaiset uutiset ensimmäisenä sähköpostiisi.