Maailman parasta vettä – yhdellä vesimaksulla

Vesimaksun taustalla piilee lukuisia huomioitavia tekijöitä, joista maksun loppusumma koostuu.
Lappeenrannan Energia
|
Väisänen ja Kallio vesiverkoston työmaalla Skinnarilassa.
Laadukkaan vedenjakelun turvaaminen vaatii jatkuvaa valvontaa ja uusia investointeja. Lappeenrannan vettä voidaan sanoa maailman parhaaksi – se on kirkasta, hajutonta ja hyvänmakuista vettä, jonka laatu täyttää lupaukset joka päivä.

Suomalainen juomavesi on maailman huippua ja pohjavettä on saatavilla moninkertaisesti tarpeeseen nähden. Suomessa talousveden tulee täyttää sosiaali- ja terveysministeriön asettamat laatutekijät, jotka on annettu terveydellisin perustein sitovina laatuvaatimuksina ja veden käyttökelpoisuutta kuvaavina laatusuosituksina.

Talousvedessä ei saa olla mitään eliöitä, kuten bakteereita, viruksia tai loisia eikä kemiallisia aineita sellaisina määrinä, että niistä voisi aiheutua vaaraa ihmisten terveydelle. Vesihuoltolaki kattaa huoltovarmuuden ja talousvesiasetus antaa veden laadulle raja-arvot. Kaikkialla maailmassa tilanne ei ole läheskään yhtä hyvä. 

-    Vesihuolto on tarkkaan säänneltyä toimintaa ja se vaatii jatkuvaa laaduntarkkailua, ennakointia ja investointeja. Juomavedestämme tutkitaan vuosittain toistatuhatta erilaista eri muuttujaa. Teemme yhteistyötä naapurikuntien kanssa. Toimitamme puhdasta vettä Imatralle ja ostamme Korvenkylän alueen jätevesien puhdistamispalvelut Imatralta, Lappeenrannan Energiaverkkojen vesihuollon käyttöpäällikkö Sami Väisänen sanoo.

-    Lemin ja Taipalsaaren kuntien jätevedet puhdistetaan Lappeenrannassa Toikansuon jäteveden puhdistamolla. Lisäksi meillä on mahdollisuus toimittaa Lemille ja Taipalsaarelle puhdasta vettä. Omia verkostoalueita on Lappeenrannan keskustan lisäksi Joutsenon keskustassa, Korvenkylässä, Ylämaalla, Nuijamaalla sekä Vainikkalassa. 

Tulevia investointitarpeita ennakoidaan verkostosta kerättävien kuntotietojen perusteella sekä hyödyntämällä kaukovalvonnan kautta saatavia tietoja. Myös uuden jätevedenpuhdistamon suunnittelutyöt on tarkoitus aloittaa vuonna 2025 ja sen odotetaan valmistuvan tämän vuosikymmenen vaihteessa.

-    Vuositasolla saneeraamme keskimäärin 6–10 kilometriä verkostoa. Koko vesijohto- ja jätevesiviemäriverkosto käsittää alueellamme yhteensä noin 1 100 kilometriä. Vedenottamoita on kymmenen, näillä tuotetaan noin 4 miljoonaa kuutiota vettä Lappeenrantaan vuodessa yli 7 0000 asukkaan tarpeisiin, Lappeenrannan Energiaverkkojen vesihuoltoinsinööri Päivi Kallio summaa.

Vesimaksu hyödyttää monin tavoin

Vesimaksu kattaa kokonaisvaltaiset vesihuollon palvelut jäteveden käsittely mukaan lukien. Huoltovarmuus, tasainen laatu, jäteveden puhdistaminen sekä verkoston ylläpito ja verkostoon liittyvien vikatilanteiden hoito kuuluvat vesimaksuun. Lappeenrantalaiset voivat iloita myös pienestä vuotovesiprosentista, joka on 10,5 prosenttia. Syynä tähän on ennakointi ja aktiivinen vuotojen etsintä.

-    Hyvä ja laadukas vesihuolto vaatii ylläpitoa ja jatkuvaa kehittämistä. Turvallisuus edellyttää ympärivuorokautista valvontaa sekä tiivistä yhteistyötä esimerkiksi terveysviranomaisen kanssa, Päivi Kallio sanoo.

Uusimpana investointina Lappeenrannan Energiaverkot panostaa kerrostalojen etäluettaviin vesimittareihin, mikä osaltaan ennakoi mahdollisten vuotojen paikannusta hyvissä ajoin. 

-    Vuonna 2023 veden etäluennan piiriin saatiin 30 prosenttia reilusta 13 300 vesimittarista. Tälle vuodelle mittarinvaihtoja on tulossa noin 1 500, Päivi Kallio sanoo.
Vesihuollon saneerauskohteita löytyy ympäri Lappeenrannan kaupunkia. 

-    Esimerkiksi Sammonlahden uuden koulun alueella tehdään verkostojen muutostöitä 2023–2024 ja Voisalmentiellä uusitaan parhaillaan vanhaa vesihuoltoverkostoa ja kaukolämpölinjaa. Työt alkoivat helmikuussa ja valmistuvat loppukesästä, Sami Väisänen listaa.

-    Koulukadun saneeraushankkeen viimeinen vaihe alkaa kesäkuussa ja valmistuu loppusyksystä. Kadulla uusitaan kaikki verkostot sekä katurakenteet. Se toteutetaan yhteishankkeena kaupungin kanssa, Päivi Kallio lisää.

Sami Väisänen kertoo lopuksi hauskan detaljin vedenhinnasta.

-    Lappeenrannassa ämpärillinen vettä maksaa kotiin tuotuna ja pois vietynä 5,2 senttiä. Hinta sisältää muun muassa puhtaan veden tuotannon, veden- ja jäteveden siirtämisen sekä jäteveden puhdistamisen.


Muista tapahtumat!

YK:n Maailman vesipäivää vietetään jälleen 22.3.2024. Sen tarkoituksena on lisätä tietoa vesivarantojen vaikutuksesta taloudelliseen tuottavuuteen ja sosiaaliseen hyvinvointiin. Maailman vesipäivä näkyy erityisesti Lappeenrannan Energian sosiaalisessa mediassa. Harmin paikka -videosarjassa käsitellään pyttyetikettiä eli sitä, mitä wc-pönttöön ja viemäriin saa laskea ja mitä ei.

Olemme mukana myös kansainvälisessä Earth Hour -tapahtumassa 23.3.2024. Tapahtuman aikana näytetään valomerkki ilmaston puolesta. Julkisivuvalot sammutetaan tapahtuma-ajaksi kaupunkikeskustan maamerkistä Lappeenrannan vesitornista.

Lisätietoa veden laadusta: Vedenottamoilta lähtevän veden laatu 
Lisätietoa vedestä: www.vesi.fi
 

Tilaa Elämää & Energiaa suoraan sähköpostiisi

Tilaa asiakaskirjeemme ja saat kuukausittain ajankohtaiset uutiset ensimmäisenä sähköpostiisi.