Energiaverkkojen sähkön rakennuttajapäällikkö Jouni Horppu kertoo, että työ käsittää reilut 10 kilometriä keskijännitekaapelointia ja noin 13 kilometriä pienjännitekaapelointia. Kaapeloinnin vaikutusalueella ja Lemin kirkonkylällä on noin 650 sähkön verkkopalvelun käyttöpaikkaa. Saneeraus parantaa lähialueilla satojen vakituisten ja vapaa-ajan kiinteistöjen sähkön toimitusvarmuutta. Toimitusvarmuustaso Lemin kirkonkylällä viimeistellään seuraavaksi tapahtuvalla Lemin taajaman kaapeloinnilla.
Horppu kiittelee myös maanomistajia hyvästä yhteistyöstä saneerauksen suunnittelun ja toteuttamisen aikana.
- Työ on sujunut positiivisessa hengessä yhdessä, joten kiitos siitä jo tässä kohtaa alueen maanomistajille.
Rakennustyöt alkoivat huhtikuussa ja urakka on tarkoitus saada toteutettua vuoden loppuun mennessä. Purku- ja jälkityöt tehdään keväällä 2021.
Asukkaita tiedotetaan erikseen, mikäli uuden sähkölinjan käyttöönotosta aiheutuu lyhyitä sähkökatkoksia.
Uutta älykästä sähköverkkoa pitkälle tulevaisuuteen
Lappeenrannan Energiaverkot rakentaa älykkäitä ja turvallisia sähköverkkoja niin, että ne ovat kustannustehokkaita nyt ja tulevaisuudessa. Kustannustehokkuus toteutuu siten, että kohteista riippuen kaapeloinnin sijasta käytetään myös muita tekniikoita. Digitalisaatio ja sen mahdollistama älykkyys luo turvaa ja uusia mahdollisuuksia sähkön käyttöön, tuotantoon ja varastointiin.
- Uuden verkon mukana rakennetaan niin sanottua älyverkkoa, jotta vikojen paikallistaminen, rajaaminen ja korjaaminen olisi tulevaisuudessa nopeampaa, Horppu vahvistaa.
Verkoston mitoittamisessa on pyritty huomioimaan alueen muuttuva sähköntarve sekä mahdollinen pientuotannon määrän kasvu.
- Tulevaisuudessa sähkön käyttö lisääntyy edelleen vaikka energiatehokkuuskin kasvaa. Säävarmalla ja älykkäällä sähköverkollamme mahdollistamme myös maaseutukuntiin vaikkapa vapaa-ajan asukkaiden sähköautojen lataamisen ja etätyöt.
Faktoja:
Lappeenrannan Energiaverkoilla on sähköverkkoa Lappeenrannan, Lemin, Savitaipaleen ja Lemin alueilla yli 6 100 km. Keskijännitejohtoja on noin 2 100 km, joista noin 26 % on maakaapelia. Pienjännitejohtoja on noin 4 000 km, joista noin 58 % on maakaapelia. Asiakkaita toimialueen sähköverkossa on 58 000 ja sähkön verkkopalvelun liikevaihto oli viime vuonna 29,2 M€. Sähköverkkoihin yhtiö investoi tällä hetkellä noin 12 M€ vuodessa.