Kerro mielipiteesi sähköverkon kehittämissuunnitelmasta

Tutustu ja kommentoi Energiaverkkojen sähköverkon kehittämisen suunnitelmia sähköisellä alustalla.
Lappeenrannan Energia
|
Sähköverkon kuuleminen toukokuussa 2024
Lappeenrannan Energiaverkot kutsuu kaikkia Lappeenrannan, Lemin, Savitaipaleen ja Taipalsaaren sähköverkon asiakkaita kommentoimaan sähkön jakeluverkon kehittämissuunnitelmaansa. Toista kertaa toteutettava kuukauden kestoinen kuuleminen toteutetaan huomenna 1.5. avattavan sähköisen alustan kautta. Kommentointi on täysin anonyymia ja se tehdään suoraan suunnitelmaa esittelevällä alustalla.

Sähkönjakeluverkon verkostopäällikkö Petri Tikka kertoo, että nyt asiakkaille toista kertaa avattavassa suunnitelmassa kuvataan toimialueen sähköverkon kehittämistoimenpiteet ja kehittämisstrategiaa sekä esitellään toimintaympäristöön vaikuttavia muutoksia.

Sähkönjakeluverkon kehittämissuunnitelma on sähköverkkojen toimijoiden pitkän aikavälin verkon kehittämistä kuvaava suunnitelma, joka toimitetaan Energiavirastolle kahden vuoden välein.

- Esitämme suunnitelmassa ennusteen oman verkkoalueemme toimintaympäristön muutoksesta tulevan vuosikymmenen aikana. Toimintaympäristöön vaikuttavat muun muassa energiamurros, yhteiskunnan sähköistyminen ja kaupungistuminen. Erityisenä huomion kohteena ovat aurinkotuotannon lisääntyminen, liikenteen sähköistyminen ja sään ääri-ilmiöt.

Suunnitelmassa esitetään myös jakeluverkon eri kehittämisvyöhykkeiden kehittämisstrategiat. Jakeluverkko on jaettu pienempiin kehittämisvyöhykkeisiin pohjautuen jakeluverkon rakenteeseen ja ympäristöön.

- Kullekin vyöhykkeelle esitetään vyöhykkeen nykytilaa esittäviä tunnuslukuja, tulevaisuuden kehittämisstrategia sekä eri teknisten ratkaisujen välisiä elinkaarikustannusvertailuja vyöhykkeelle tyypillisessä kohteessa. Tämä avaa sähköverkkojen toimintaa asiakkaille ja sidosryhmille aivan uudella tavalla.

Palaute annetaan anonyymisti

Osallistuminen kehittämissuunnitelman kommentointiin on tärkeää, jotta paikallinen sähköverkkoyhtiö voi kehittää sähköverkkoa yhdessä alueen asiakkaiden ja muiden sidosryhmien tarpeiden mukaisesti.

- Kehittämissuunnitelmaa tullaan huomioimaan asiakkailtamme ja sidosryhmiltämme saadun palautteen perusteella.  Julkaisemme lopullisen päivitetyn kehittämissuunnitelmamme kesän lopulla verkkopalvelussamme, verkostopäällikkö kertoo ja odottaa runsaasti hyvää ja kehittävää palautetta.

Kehittämissuunnitelman kuuleminen ei edellytä henkilötietojen luovuttamista, eikä niitä kerätä. Kuulemisen tulokset toimitetaan kuulemisen päätyttyä Energiavirastolle.

- Mikäli asiakas haluaa ottaa yhteyttä meihin muissa kuin kehittämissuunnitelmaan liittyvissä asioissa, pyydämme olemaan yhteydessä meihin normaalien asiakaspalvelumme kanavien kautta.

Tutustu kehittämissuunnitelman kuulemista taustoittavaan artikkeliin: Megatrendit ja muuttuva ilmasto ohjailevat sähköverkon kehittämistä | Lappeenrannan Energia

Kehittämissuunnitelmaan pääsee tutustumaan ja kommentoimaan sähköisesti 1.5.-31.5.2024 osoitteessa: 

https://lappeenrannanenergiaverkot.kehittamissuunnitelma.fi/

Tilaa Elämää & Energiaa suoraan sähköpostiisi

Tilaa asiakaskirjeemme ja saat kuukausittain ajankohtaiset uutiset ensimmäisenä sähköpostiisi.