Nikkanen kiitteli eläkeläisiämme vuosikymmenten saatossa tehtyä hyvää työtä nykyisen yhtiömme palveluksessa ja sanoi, että kiitollisuudella jatkamme heidän ansiostaan hyvässä yrityksessä ja työyhteisössä tätä jokaiselle energialaiselle merkityksellistä työtä kohti astetta parempaa.
Joululounaamme perinne on eläkeläisiltä saatujen tietojen mukaan peräisin 1970-luvun alusta. Perinne on alkanut aktiivisten eläkeläistemme tapaamisessa yhteisen joulupuuron merkeissä ja muutaman vuosi sen jälkeen koronavuotta lukuunottamatta olemme tarjonneet eläkeläisillemme joululounaan sekä pientä ohjelmaa yhteisen hetken merkeissä.
- Iät ajat on järjestetty eli jo kunnan liikelaitoksen aikoihin, muisteli jo yli kymmenen vuotta eläkkeellä ollut entinen henkilöstöpäällikkömme.
Tänä vuonna joululounaalle saapui noin 70 eläkeläistä ja heitä viihdytti lounaan yhteydessä jouluisella ohjelmanumerollaan yllä olevassa kuvassa näkyvä Lyseon lukion Levottomat -kuoro Lea Kaijansinkon johdolla. Kiitämme jälleen nuoria ja heidän opettajaansa joulutunnelmaan virittäneestä esityksestä.
Puheensorina joululounaalla oli tunnetun energistä ja kohtaamiset iloisia astetta paremmassa joukossa. Näistä kohtaamisista syntyy todellinen joulumieli meidänkin työyhteisöön.
Toivotamme astetta parempaa joulua ja energistä uutta vuotta myös kaikille niille eläkeläisillemme, jotka eivät päässeet tänä vuonna yhteiseen hetkeemme osallistumaan!