Jätevesien käsittelyssä kohti kestävää ja puhdasta tulevaisuutta

Lue vastauksemme asiakkaamme kirjoitukseen ES verkkolehdessä ja Etelä-Saimaassa 24.11.2020.
Lappeenrannan Energia
|
Jätevesien käsittelyssä kohti kestävää ja puhdasta tulevaisuutta.
Aku Lipsanen kirjoitti (ES-lehti ja esaimaa.fi 24.11.2020) Mielipide Lukijalta -palstalla näkemyksiä Lappeenrannan jätevesiratkaisuista. Lappeenrannan Energialta haluamme tarkentaa muutaman keskeisen seikan.

Uuden jätevedenpuhdistamon prosessivaihtoehtoja on tarkasteltu hankkeen eri vaiheissa sekä vesihuoltoalan johtavien suunnitteluasiantuntijoiden avulla että yhteistyössä LUT-yliopiston jätevesien puhdistustutkimuksen huippuosaajien kanssa.  Viimeisin jätevedenpuhdistamon prosessiratkaisun vaihtoehtovertailu on valmistunut kesällä 2020, jossa yliopiston edustajat ovat olleet mukana työryhmässä. Selvityksessä ei todettu tekniikoissa sellaisia eroja, joiden vuoksi tulisi poiketa Hyväristönmäelle suunnitellun puhdistamon yleissuunnitelman mukaisesta prosessiratkaisusta.

Kustannuksellisesti eri prosessivaihtoehdoissa ei ollut olennaisia eroja. Puhdistamopaikan mahdollisesti vaihtuessa on prosessiratkaisu tarpeen mukaan päivitettävä. Uusi puhdistamo tulee olemaan modernia, toimintavarmaa ja riskienhallinnan kannalta varmistettua tekniikkaa edustava laitos. Puhdistustulos tulee olemaan ympäristövaatimusten osalta tiukin ja huippuluokkaa Suomessa.

Puhdistamolla syntyvän lietteen kuljetus ja sen kustannus ei ole ratkaiseva tekijä uuden puhdistamon paikkaa valittaessa. Nykyisellään Toikansuon puhdistamolta Kukkuroinmäelle jatkokäsittelyyn kuljetettavan kuivatun lietteen kuljetuskustannukset ovat tasolla 54 000 euroa/vuosi. Umpinaisia lietelavoja on kuljetettu ydinkeskustan liepeellä kaupunkialueella sijaitsevalta Toikansuon puhdistamolta Kukkuroinmäen jätekeskukselle päivittäin jo vuodesta 2002 alkaen, osana tavanomaista liikennöintiä.

Kuljetukset ja puhdistamotoiminta tapahtuu asukkaiden sitä edes enemmälti huomioimatta. Tämä kuljetuskäytäntö jatkuisi näin uudella puhdistamollakin. Hajuhaitat eivät ole Toikansuon ympäristössä esille nousseet, vaikka puhdistamolla ei ole nykyisellään mitään hajunkäsittelyä ja prosessialtaat ovat avoimia. Uusi puhdistamo tullaan varustamaan hajunkäsittelylaitteistolla, ja prosessi on kokonaan katettu, mikä varmistaa tilannetta vielä parempaan suuntaan.

Mikäli korkein hallinto-oikeus tulee antamaan kieltävän päätöksen Hyväristönmäelle suunnitellulle uudelle puhdistamolle, tarkoittaa se myös sitä, että puhdistettujen vesien purkupaikaksi jää mahdolliseksi vain Saimaa Joutsenon edustalla. Hyväristönmäelle vaihtoehtoisina puhdistamopaikkoina on tarkasteltu Toikansuota tai Kukkuroinmäkeä.

Paikan valintaan vaikuttavat merkittävässä määrin kustannukset, jotka syntyvät siirtolinjojen rakentamisesta. Esisuunnitelmien mukaan vertailukustannus Toikansuo-Saimaa putkilinjalle on noin 40 milj.€ ja Kukkuroinmäki-Saimaa vaihtoehdolle noin 59 milj.€. Lisäksi on huomattava, että Kukkuroinmäen jätekeskuksen viereen rakennettava puhdistamo vaatii oman infransa, puhdistamolle valmista tietä ja sähköliittymää ei ole. Nykyinen viemäriverkosto kerää eri puolilta kaupunkia jätevedet Toikansuon puhdistamolle käsiteltäväksi. Kukkuroinmäelle on Toikansuolta pumpattava kaikki jätevedet käsittelemättöminä usean jätevedenpumppaamon kautta halki kaupunki-infran. Lappeenrannan Energia toteaa pitkien siirtolinjojen riskienhallinnan ja kustannustasojen vertailun perusteella Toikansuon paremmaksi paikkaratkaisuksi Kukkuroinmäen sijaan.

Lappeenrannan uuden jätevedenpuhdistamon paikan ratkaisu ei ole riippuvainen Etelä-Karjalan alueen muista jätevedenpuhdistamoista. Yhteispuhdistamojen selvityksissä ei ole myöskään löytynyt vertailukustannuksissa yhteisesti kannattavaa ratkaisua.

Lappeenrannan Energialla odotamme jo kovasti Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisua uuden jätevedenpuhdistamomme ympäristöluvasta, jotta pääsemme nostamaan Lappeenrannan Euroopan vihrein kaupunki -tunnustuksen lisäksi myös yhdeksi Euroopan johtavaksi kaupungiksi jätevedenkäsittelyn ympäristövaatimusten osalta. Tulevaisuutemme tavoitteena on palauttaa maailman paras talousvesi takaisin luontoon Suomen puhtaimpana.


Toimitusjohtaja Arto Nikkanen

Lappeenrannan Energia Oy

 

Lue Aku Lipsasen kirjoitus Etelä-Saimaan verkkolehdestä.

Tilaa Elämää & Energiaa suoraan sähköpostiisi

Tilaa asiakaskirjeemme ja saat kuukausittain ajankohtaiset uutiset ensimmäisenä sähköpostiisi.