Vuonna 2023 veden etäluennan piiriin saatiin kaikkiaan 4 006 Lappeenrannan Energian 13 226 vesimittarista eli noin 30 prosenttia asiakaskohteissamme olevista vesimittareista. Tälle vuodelle mittarinvaihtoja on suunniteltu 1500 mittarin volyymilla.
Lähes kaikki viime vuonna vaihdetuista mittareista olivat pientalojen mittareita. Asennustyötä hidasti haasteet etäluettavien mittareiden laitetoimituksissa.
- Tämän vuoden suunnitelma on tuoda kaikki pientaloja suurempien kiinteistöjen, kuten esimerkiksi kerrostalojen, vedenmittaus etäluennan piiriin, kertoo kehityspäällikkö Rami Koivula Lappeenrannan Energiaverkoilta.
- Mittareiden vaihto on suunniteltu toteutettavaksi siten, että yhden tahon hallinnoimat kiinteistöt pyritään vaihtamaan aina kerrallaan ja vaihtotyön tekee viimevuotiseen malliin Elvera vesihuollon asentajat.