Sappeella lasketaan metsän voimalla

Nykyaikaiset laskettelukeskukset haluavat panostaa ympäristöystävällisyyteen myös energiavalinnoissaan.
Lappeenrannan Energia
|
lappeenrannan-energia-metsavoima-sappee
Sappeen ja Myllymäen laskettelukeskukset siirtyivät käyttämään ympäristöystävällistä Metsävoimaa.

Sappeen Matkailukeskus Pälkäneellä sijaitsee eteläisen Suomen laajimman yhtenäisen erämaa-alueen Laipanmaan kupeessa. Sappee panostaa vihreisiin arvoihin ja pyrkii toiminnassaan jättämään mahdollisimman pienen hiilijalanjäljen: “Haluamme olla esimerkkinä matkailun toimialalla”, kertoo rinneliiketoiminnan johtaja Kosti Puurunen.

Ajatus ekologisuudesta heräsi vuonna 2016 ja Sappee alkoi etsiä vaihtoehtoa nykyiselle sähkösopimukselleen. “Kipinä vihreyttämisestä lähti Hiihtokeskuksen kanssa käydystä palaverista. Olimme jo Lappeenrannan Energian asiakkaita ennestään ja he pystyivätkin vastaamaan huutoomme. Luonto on meitä lähellä niin fyysisesti kuin ideologisesti, joten Metsävoima oli meille luonnollinen valinta”, Puurunen kertaa.

“Haluamme huomioida ekologisuuden ja vihreät arvot laajassa mittakaavassa ja sähkö on varmasti yksi suurimmista asioista mitkä siihen vaikuttavat”, Puurunen huomauttaa. Kierrätys, lähiruoka ja toimiston paperittomuus ovat Sappeella jo arkipäivää. “Otamme ympäristönäkökulman huomioon myös tulevissa investoinneissa, kuten hissien käyttökoneistoissa”, Puurunen lisää.

Metsävoima vakuutti Sappeen paitsi sertifikaatillaan, myös kotimaisuudellaan: ”Tietysti sillä on merkitystä, että tiedetään tarkkaan missä käyttämämme energia tuotetaan ja että kaapelista tulee varmasti vain EKOenergiaa. Kotimaisuus on tärkeä asia”, Puurunen korostaa.

Myös Myllymäessä siirryttiin Metsävoimaan

Lappeenrannan Joutsenossa toimiva laskettelukeskus Myllymäki käyttää myös Metsävoimaa. “Meille oli ensiarvoisen tärkeää valita paikallinen toimija ja halusimme jatkaa pitkäaikaisen kumppanin kanssa”, kertoo Myllymäen toimitusjohtaja Jyri Paunonen.

Metsävoima tuotetaan Kaukaan Voiman biovoimalaitoksessa ja Paunonen pitääkin merkittävänä, että he pystyvät valinnoillaan vaikuttamaan paikalliseen työllisyyteen sekä tukemaan energiateollisuuden tuotekehitystä.

“Nykyaikaisissa laskettelukeskuksissa kulutetaan paljon energiaa ja haluamme panostaa ympäristöystävällisyyteen paitsi käyttämällä EKOenergiaa myös muussakin toiminnassamme. Pyrimme esimerkiksi kaikin tavoin vähentämään toiminnastamme syntyviä saasteita”, Paunonen korostaa.

Teksti: Kaisu Kärri, Kuva: Sappeen Matkailukeskus

Tilaa Elämää & Energiaa suoraan sähköpostiisi

Tilaa asiakaskirjeemme ja saat kuukausittain ajankohtaiset uutiset ensimmäisenä sähköpostiisi.